Kymmeniin vuosiin en tiennyt mitä haluaisin tehdä ammatikseni. Kokeilin jos jonkinlaista – olen opiskellut lähihoitajan ja artesaanin tutkinnot, joista molemmista sain paljon. Mutta jotain puuttui. Jo 2000-luvun alkupuolella aloin kiinnostua erilaisista luontaishoidoista ja luonnonmukaisemmasta tavasta elää. Välillä haaveilin myös alaan liittyvästä ammatista, mutta elämän monenlaisista pyörteistä ja myös omasta pahoinvoinnista johtuen nämä ajatukset jäivät sivuun. Toki hoidin omia lapsiani esimerkiksi homeopatialla, ja itsekin kävin erilaisissa hoidoissa. Kuitenkin vasta vuoden 2022 alussa aika oli kypsä lähteä toden teolla mukaan tähän maailmaan, ja hain luontaishoitajan kaksivuotiseen ammatilliseen koulutukseen. Nämä vuodet ovat olleet antoisampia kuin osasin kuvitellakaan – olen tehnyt merkittäviä muutoksia oman terveyteni eteen ja tehnyt sisäistä työtä purkaen vanhoja uskomuksia ja rajoitteita. Kun mukaan tulivat energiahoidot, koin taas aimo harppauksen eteenpäin aivan uuteen maailmaan, ja tämä matka jatkuu edelleen, avaten uusia huikeita ulottuvuuksia. Jatkuvaa kasvamista, kehittymistä ja oman todellisen itsen löytämistä. Myös paljon vanhan taakse jättämistä ja luopumista, tilan antamista uudelle. Olen oppinut kuuntelemaan omaa sisäistä minääni, luottamaan intuitioon ja tekemään päätöksiä sydämellä, luottaen että olen turvassa. Pieni Tuija rakasti luontoa, merta, käsillä tekemistä ja kaikkea maagista. Nyt olen jälleen niiden äärellä ja onnellinen siitä. Ja nyt olen tehnyt niin paljon työtä itseni eteen, että voin auttaa myös muita, jotka ovat valmiita lähtemään matkalle itseensä. Ihanaa kulkea tätä tietä ja nähdä mihin se johtaa.
Tuija

Ammattitutkintoni:
Lähihoitaja
Ohjaustoiminnan artesaani
Luontaishoitaja
Lisäksi kurssit:
Kundaliinireiki, Reiki 1 ja 2, Seichim, eläinten energiahoito, Suomen energiahoitajat tasot 1-3 (ei näyttökoetta)
Äänimaljahoitaja
Impactful coach (sydänlähtöisen valmentamisen kurssi)
